No niin siitä onkin taas reippaasti aikaa, kun olen tätä päivitellyt. No lokakuun lopusta asti Taavi on ollut "Kohtaukseton" epilepsian suhteen. Eli se ollaan saatu pidettyä kurissa onneksi.
Tuntuu, ettei aika riitä taas mihinkään, ei edes kotona siivoomiseen. Viikot aika täynnä. Taavilla on nyt ollut fysioterapiaa, toimintaterapiaa ja nyt suunnitteilla aloittaa vielä puheterapia. Veetillä kerran viikossa on puheterapia. Taavi oppi kävelemään kuukausi sitten. Ongelmaa on vielä jalkogen asennon suhteen. Siitä en tiedä muuttuuko koskaan. Siihen saatiin diagnoosi Ataksia.
Taavilla oli psykologiset testit ja nyt Taavin "kehitysviive" vaihtui kehitysvamma diagnoosiksi, sitä vähän jo osasinkin odotella, että koska tuo diagnoosi tulee. Taavi siis nyt 3v 4kk ja on vieläkin 16kk tasolla, vaikka paljon ymmärtää asioita ei kuitenkaan käyttäydy ikätasoisensa mukaisesti.
Eilen tuli huomenta suomessa yhden leijonaemon haastattelu "vammaisuudesta" lapsella. Se tosissaan on niin harmittavaa, kuinka jotku ihmiset "vammaisia" haukkuvat ym. Ei ne erityslapset niille mitään voi. Asiat vaan tapahtuu, niin kun meidän Taavinkin kohdalla ja meidän oli itsekkin vain sopeuduttava Taavin erityisyyteen. Tuskin kukaan tietäen tahtoen toivoo erityslasta itselleen, mutta siihen on vain sopeuduttava silloin kun se sattuu omalle kohdalle. Ja vaikka erityinen onkin silti yhtä rakas meille samalla tavalla, kun Veetikin. Mietin tässä vaan näitä "vammaisten" haukkujia mitä he sitten tekevät kun heillä tämä "vammaisuus" osuu omalle kohdalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti